keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Kissojen ensimmäinen juhannus

Meidät kutsuttiin juhannukseksi kylään kissojen kanssa. Otimme kutsun mielellämme vastaan, sillä kissojen totutus uusiin paikkoihin on aina hyväksi ja juhannus on mukava viettää hyvässä seurassa.

Tiitus oli taas oikein innolla lähdössä reissuun, sillä kun kantokoppa otettiin komerosta, poju meni sinne nokosille. Kuitenkin kun ovesta lähdettiin ulos, alkoi pienoinen protestointi, johon Hafta yhtyi hennolla äänellä. Mielestäni naukuminen oli kuitenkin vähäisempää kuin aiemmilla bussimatkoilla, joten ehkä kehitystä on tapahtunut.

Määränpäässä kissoja odotettiin innolla ja ne pääsivätkin syliteltäviksi heti kopasta päästyään. Sylittelyllä pyritään myös totuttamaan kissoja vieraiden ihmisten käsittelyyn, jotta varsinkin Hafta tottuisi siihen tulevia näyttelyitä ajatellen. Kumpikaan ei tosin viihtynyt sylissä kovin kauaa, koska uusi paikka oli päästävä tutkimaan sängynalusia ja sohvantakusia myöten. Päivän kohokohtana taisi olla se, kun kissat pääsivät tutkimaan tiskipöytää, sillä tiskipöytä on kotona kiellettyä aluetta.



Kaiken kaikkiaan vierailu sujui taas todella hyvin. Ihmisten nauttiessa maukkaasta grilliruuasta ja muista herkuista kissat pyörivät ympärillä ja olivat sosiaalisia. Kissojen kanssa leikittiin, molemmat malttoivat ottaa nokoset jossain vaiheessa iltaa, ja ruokakin maistui (etenkin Tiitukselle). Molemmat kissat saivat myös hieman vaniljakastikemaistiaisia ja Tiitus (jonka ruokavalio on tarkkailussa lihoamisen takia) lellittiin höperöksi herkuilla, joita kotona ei olisi tippunut.



Yöllä suunnattiin vielä takaisin kotiin, missä kissat saivat yöpalansa ja pääsivät nukkumaan, kunnes taas  havahtuivat joidenkin tuntien unien jälkeen juoksemaan ympäri kämppää.

- A

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti