Näyttelypaikalla H vei Haftan eläinlääkärintarkastukseen ja A meni purkamaan tavaroita ja kasaamaan neidille yksiötä päivän ajaksi. Eläinlääkärintarkistus sujui mallikkaasti ilman minkäänlaisia sähinöitä tai murinoita ja heti sturdiin päästyään Hafta malttoi syödä ja juoda.
Koska kyseessä oli drive-in-näyttely, meidän ei tarvinnut olla näyttelypaikalla heti aamusta. Ajoitimme saapumisemme niin, että Hafta ehti tottua hetken uuteen tilanteeseen ennen tuomarille menoa. Arvosteluvuoroa odotellessa Hafta makoili rennosti H:n sylissä, eikä ollut moksiskaan ympärillä olevasta hälinästä ja muista kissoista. Myös tuomarin pöydällä neiti pysyi ilman ongelmia ja vaikutti siltä, että tuomari piti Haftasta. Arvostelu kissasta oli selvästi positiivinen, ja erityishuomiota saivat isot mantelinmuotoiset silmät sekä isot korvat.
Haftan sarjassa oli kaksi muutakin riistatyttöä, joten EX1 tuloksesta tuli kilpailua. Hafta jäi valitettavasti toiselle sijalle, sillä tuomari piti enemmän voittajakissan turkista. Haftan ensiesiintyminen näyttelyareenalla päättyi siis tähän, mutta jäimme kuitenkin seuraamaan miten kasvattajan muut kissat sekä Haftan sisko menestyvät. Koko tämän ajan Hafta istuskeli H:n sylissä yhtä rennosti (tai jopa rennommin) kuin ennen arvosteluakin.
Näyttelyssä Haftasta otettiin myös ensimmäiset viralliset kuvat. Kuvaustilanne oli uusi ja jännittävä kaikkine kummallisine kuvaustarvikkeineen ja salamoineen, mutta Hafta malttoi pysyä hienosti kuvauspöydällä ja esiintyä edukseen kameralle. Kuvaajana oli Tessa, joka on käynyt jo vuosia kuvaamassa kissoja näyttelyissä, joten laadukkaita kuvia on tiedossa.
Vaikka näyttelyn virallisen arvostelun tuloksena olikin EX2 pentuluokasta, mamman ja kasvattajan mielestä Hafta oli kuitenkin selvä voittaja, sillä (kauniin ulkonäkönsä lisäksi) neiti käyttäytyi koko päivän mallikelpoisesti, ja otti ihailtavan rennosti koko näyttelypäivän häslingin nuoresta iästään ja kokemattomuudestaan huolimatta.
Hafta, palkintoruusuke ja uusi näyttelystä ostettu peti |
Kotiin päästyä uni maittoi, mutta jo illalla voimat olivat palautuneet, ja Hafta leikki ja juoksi Tiituksen kanssa ympäri kämppää karvapöksyt hulmuten.
- A ja H