Eilen pennuilla oli todella jännittävä päivä. Aamu alkoi tutustumalla Haftan ja Tiituksen vanhaan kaveriin, Rauno-robokalaan. Rauno oli aluksi hieman epäilyttävä kolistellessaan lasiastiassa, mutta lopulta kaikki kävivät tutustumassa kalaan. Sekä Lando että Leela tekivät lähempää tuttavuutta Raunon kanssa, kun Ludo puolestaan kyllästyi heti alkuunsa ja siirtyi leikkimään päärynälelulla.
 |
Lando käppäilee rohkeana poikana kalaa |
 |
Raunon lepäillessä saavista löytyi korkkeja |
Iltapäivä oli sen verran lämmin, että pystyimme tutustuttaman pennut myös Catcatrazin suureen valtakuntaan. Yksikään pennuista ei jännittänyt tilannetta ollenkaan, vaan kaikki olivat innoissaan uusista maisemista. Olimme ottaneet kulkusillan ylemmille tasoille pois, jotta pennut eivät päässeet kiipeämään liian ylös, mutta jo pelkässä lattiatasossakin oli kuitenkin aivan tarpeeksi tutkimista uusine hajuineen ja äänineen.
 |
Tolppa-apinat |
 |
Pihalla oli jotain todella jännittävää |
Hafta oli pentujen kanssa häkissä, mutta neiti siirtyi heti ylätasoille tutkimaan ulkomaailmaa ja säksättämään linnuille. Tiitus sai ulkoilla valjaissa häkin ulkopuolella.