Tiituksen aivot ovat tunnetusti herneen kokoiset. Nyt kävikin sitten niin hyvä tuuri, että voitimme muutama viikko sitten Kuin kissa kermakupilla -blogin Sturdi-arvonnassa hernelelun, joten Tiitus sai aivoilleen kaverin! Hernelelu oli maailman hienoin juttu noin 15 minuutin ajan, kunnes se siirtyi ilostuttamaan pentuja.
maanantai 29. kesäkuuta 2015
perjantai 26. kesäkuuta 2015
Pennut 7 viikkoa
Pennut ovat päässeet jo ajat sitten valtaamaan koko asunnon ja parhaimmat nukkumapaikat. Kaikki syövät hienosti itse ja viettävät suuren osan päivästä leikkien.
![]() |
Ludo ja isot korvat ♥ |
![]() |
Edessä Ludo, taustalla Lando |
![]() |
Leela |
![]() |
Taustalla Lando |
![]() |
Lando |
![]() |
Ruokahetki |
lauantai 20. kesäkuuta 2015
Kissanristiäiset
Tähän asti pennuilla on ollut käytössä vain työnimet, mutta nyt lapsoset ovat sen verran vanhoja, että heille on aika antaa oikeat nimet. Nimistä oli hiukan vääntöä kasvattajan kanssa, mutta lopulta jokaiselle pennulle löytyi nimi, joka miellytti kaikkia.
Tässä he ovat:
Tässä he ovat:
Amajan Ludovico Luciolo |
Amajan Leela Lazzarella |
Amajan Lando Lifardo |
perjantai 19. kesäkuuta 2015
tiistai 16. kesäkuuta 2015
Riehuvia pentuja
Tämänkaltaista menoa meillä oli viime viikon loppupuolella, ja nyt meno on vain yltynyt. Pennut pääsivät tänään myös valtaamaan lopunkin asunnon, kun ihmisväki sai asunnosta pentuturvallisen.
perjantai 12. kesäkuuta 2015
Pennut 5 viikkoa
Taas on yksi viikko vierähtänyt! Kuluneen viikon aikana pennut on opetettu käymään vessassa ja syömään itsenäisesti. Tai no, etenkään vessassa käymisen opetteluun ei pahemmin ihmisväkeä tarvittu, senkun vain tuotiin pentuhiekkalaatikko tarjolle ja siinä se. Seuraava opittava askel on varsin suuri; pennut opetetaan syömään oikeaa kissanruokaa, vauvoille soveltuvaa Baby pateeta. Koko loppuasunnon tutkimiseen pennut saavat luvan, kun ruoka syödään kunnolla itsenäisesti ja hiekalla käydään myös isommalla hädällä.
![]() |
Poika 1 |
![]() |
Vaanintaa |
![]() |
Tyttönen |
![]() |
Typykän upea profiili |
![]() |
Poika 2 |
tiistai 9. kesäkuuta 2015
Harjoittelua
![]() |
Herkullista mönjää |
Pennut on tärkeä opettaa myös sosiaalisiksi, jotta uudet perheet saavat itselleen rohkean ja reippaan kissan. Haftan pennut ovat olleet pienestä pitäen (pienemmästä...) kovia kiipeämään syliin, joten pentuja on tullut käsiteltyä paljon, minkä lisäksi niitä on käynyt ihailemassa myös ihmisväen perheet ja ystävät.
sunnuntai 7. kesäkuuta 2015
Pennut 4 viikkoa
Kuvat tulevat ihmisväen kiireiden takia hiukan myöhässä, mutta tässä ne vihdoin ovat! Tämän viikon aikana pennuille on alkanut kasvaa kulmahampaat sekä leikkiminen leluilla ja juokseminen ympäriinsä alkaa olla kivaa.
![]() |
Poika 1 |
![]() |
Tyttö |
![]() |
♥ |
![]() |
Poika 2 |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)