tiistai 23. syyskuuta 2014

YkkösKissat 20.9.2014

Menneen viikonlopun näyttelymatka oli Kotkaan YkkösKissojen historian ensimmäiseen kissanäyttelyyn. Normaalista käytännöstä poiketen näyttely oli kansallinen, eli siellä ei voinut osallistua luokkiin, joissa vaaditaan ulkomaan serti. Tapahtuma oli myös kissanäyttelyksi varsin pieni, osallistuvia kissoja oli päivää kohden noin 90.

Tällä kertaa saimme nukkua aamulla jopa 30 minuuttia pidempään kuin kaksi viikkoa sitten Sastamalaan lähtiessä. Automatka sujui sumuisesta maisemasta huolimatta rattoisasti. Hafta jaksoi jutella alkumatkan ajan sekä taas uudelleen vauhdin hidastuessa ja määränpään lähestyessä.

Hafta osallistui ensimmäistä kertaa avoimeen luokkaan, täytettyään 9 päivää aikaisemmin 10 kuukautta. Haftalla oli siis hakusessa ensimmäinen serti, josta alkaa titteleiden "kerääminen". Näyttelyssä oli Amajan-kissoista mukana myös I-pentueen komistus Ilfredo eli Inu sekä J-pentueen kaunokainen Jomini.

Totuttuun tapaan Hafta rentoutui sturdiinsa nopeasti ja ruokailun jälkeen rupesi nukkumaan. Nukkumisen parissa neiti viettikin melkein koko aikansa arvosteluun asti. Arvostelussa Hafta käyttäytyi todella hienosti. Hafta alkaa tottua tilanteeseen ja H selvästi oppii rohkaisemaan Haftaa ja esittämään sen parhaat puolet kerta kerralta paremmin. Tuomari piti Haftasta todella paljon ja siitä palkkiona Hafta sai ihka ensimmäisen sertinsä avoimessa luokassa! Tällä kerralla näyttelyssä ei jaettu ollenkaan ruusukkeita, mikä oli varsin harmillista, olihan kyseessä Haftan ensimmäinen serti ikinä.



Koska paikalla oli kolme leikkaamatonta riistanväristä somalia, tuomari valitsi värin parhaan. Pitkän pohdinnan jäkeen voitto meni ohi Haftan sievän nenän Inulle, joka voitti hännänmitalla. Ja mikä upea häntä se onkaan, jolla voitettiin!


Koska tuomari piti Haftasta kovasti, neiti pääsi tuomarin paras-valintaan ja voitti sen. Hafta siis pääsi jo toisen kerran paneeliin näyttelyuransa aikana! Paneelissa oli vastassa vain yksi kissa, joten mahdollisuudet voittoon olivat suuret. Paneelissa Hafta saikin äänen omalta tuomariltaan, mutta toinen tuomariääni meni kilpakumppanille. Normaalisti tasatilanteissa voittaja valitaan ratkaisevalla tuomariäänellä, mutta koska tässä näyttelyssä oli vain kaksi tuomaria, voittaja jouduttiin arpomaan. Valitettavasti onnetar ei suosinut meitä, ja BIS-titteli meni kilpakumppanille. Kotiväen mielestä tulos tosin oli todellisuudessa vähintään tasapeli... Inun kohtalo paneelissa oli täysin identtinen, ja itse asiassa paneelissa voittajaa ei jouduttu valitsemaan arvalla kuin näissä kahdessa tapauksessa.

Kaikenkaikkiaan viikonloppu oli todella onnistunut. Sertiä lähdettiin tavoittelemaan ja se saatiinkin. Lisäksi Hafta pääsi paneeliin ja käyttäytyi siellä hienosti, kuten koko näyttelyn ajan. Mainittavaa oli, että neiti oli taas hieman reippaampi ja rennompi arvostelutilanteessa kuin aiemmin.

"Mamma, se yrittää omia mun pystin!"


- A

6 kommenttia: