Tiitus kylässä...

Edellisellä kerralla Leela oli kylässä yksin, nyt oli vuorossa Tiitus. Määränpää oli kuitenkin täysin sama, eli A:n sisko ja hänen poikaystävänsä kämppä. Jännittävää kyläilyssä oli se, että Tiituksen kanssa lähdettiin reissuun yksin ensimmäistä kertaa ikinä (jos eläinlääkärireissuja ei lasketa). Malttaisiko poika siis pysyä hiljaa bussissa ja kuinka sopeutuminen tapahtuu määränpäässä?

"Mikä paikka tää oikein on?"

Pysäkille kävellessä poika päästi pari mojovaa rääkäisyä kopan suojista, joten sormet oli ristissä ennen bussiin nousua. Bussissa Tiitus onneksi päätti tyytyä maisemien katseluun, kunhan omistajan sormet olivat työnnetty kantokopan oviritilän läpi. Bussia vaihdettaessa huutaminen taas lisääntyi, kun sormia ei ollut puskettavana ja nuoltavana.

Perillä Tiitus lähti tutkimaan asuntoa reippaasti, mutta oli selvästi hämmentynyt, kun Haftaa ja Leelaa ei näkynyt missään. Tiitus huutelikin tyttöjen perään ja oli ihan ihmeissään. Leikittämisen jälkeen olisi ollut hyvä aika käydä torkuille, mutta eihän sellainen kiinnostanut ollenkaan. Tiitus vaelteli, huuteli ja puski kaikkea mahdollista mikä sattui eteen. Makaamaan käydessä Tiituksen kroppa oli rennon oloinen, mutta häntä viuhtoi villisti.

Kun illalla päästiin kotiin, Tiitus sammui melkein heti, sillä kylässä ei tullut nukuttua. Myös seuraava päivä meni nukkuessa, Tiitus malttoi herätä vain ruokailujen ajaksi. Vähän vaikuttaisi siltä, että Tiitus on hieman riippuvainen tytöistä ja hoitokeinona tämä täti ehdottaa yksin matkustamista hiukan enemmän.