sunnuntai 28. elokuuta 2016

Tallinna, 20.-21.8.

Toissa viikonloppuna näyttely oli hiukan kauempana kuin normaalisti, Suomenlahden toisella puolella. Reissuun lähdettiin pelkästään Leelan kanssa Haftan ollessa edelleen näyttelytauolla. Leelalla oli valmiiksi jo kaksi sertiä (Kaapelitehtaan näyttelystä, josta laiskuuttaan ihmisväki ei kirjoittanut postausta...), joten Tallinnasta lähdettin hakemaan viimeistä prenikkaa International Champion -titteliä varten. Lisäjännitystä reissuun toi se, että Leela päätti aloittaa matkaa edeltävänä torstaina ensimmäisen kiimansa ikinä.

Leela Kaapelitehtaalla 23.-24.7.
Menomatka sujui hyvin, Leela vietti laivamatkan autossa kasvattajan toisen kissan kanssa. Myös hotellihuone oli oikein hyvin kissalle sopiva, ja sekä ihmisväki että Leela tarkastivat paikat huolella. Leela viettikin perjantain katsellen ikkunasta ulos ja köllötellen sängyllä.

Virmajuurilelu on paras matkakaveri
Lauantainen näyttelypäivä sujui yli odotusten. Leela oli rento tuomarin käsittelyssä, ansaitsi arvosteluseteliinsä ison sydämen ja sai kutsun tuomarin paras -valintoihin. Kyseisellä tuomarilla oli epävarmuuden iskiessä ollut muissa tp-valinnoissa tapana ottaa jatkoon vanhin kissoista, joten ajattelimme Leelan mahdollisuuksien menneen siinä. Mutta neiti oli sitten kuitenkin sen verran kova kilpakumppani, että jatkoon mentiin! Paneelissa ei tosin tullut yhtään ääntä, mutta ei se niin haitannut, kun neidistä saatiin leivottua International Champion.


TP-valinnat
Paneelissa (Kuva tessa.lv)
Sunnuntai oli pikkuneidille selvästi raskaampi päivä. Kiukuttelua oli havaittavissa sturdissa, mutta taas tuomarin pöydällä jaksettiin edustaa. Syynä tosin saattoi olla naapuripöydän komeat kollit, jotka pysäyttivät Leelan... Sunnutaina Leela ei päässyt paneeliin, mikä olikin aikataulullisesti hyvä juttu. Ei tullut kiire laivaan, kun päästiin lähtemään näyttelypaikalta ajoissa.

Viikonlopun ruusukesaldo
Laivalla vielä kilisteltiin kerran Leelan menestykselle.

sunnuntai 3. heinäkuuta 2016

Tiitus ulkoilee

Tiitus pääsi pari viikkoa takaperin piipahtamaan Catcatrazissa. Vierailu tapahtui yksinään, sillä tyttöjen kanssa ulkoilu menee vain nahisteluksi. No, eipä Tiitus kauhean innoissaan ollut yksinkään ulkoilusta, sillä herra huusi kuin palosireeni, kiersi ympyrää ja yritti syödä itsensä ulos. Kun ihmisväki änkeytyi kissan kanssa häkkiin, puskemisesta ja kehräyksestä ei tullut loppua.

Pakotietä etsimässä

Naapurissa huutava lapsi pysäytti Tiituksen hetkeksi
Tästä opimme, että Tiitus ei ole vankilakissa ja herran kanssa tullaan ulkoilemaan vain valjastellen, koska se on paljon kivempaa!

torstai 23. kesäkuuta 2016

Potilas Saarinen

Haftalla tuli viime perjantaina täyteen aika leikkaamattomana neitokaisena. Olimme jo ajat sitten tehneet sen päätöksen, että Haftalla ei teetetä toista pentuetta, ja nyt kun neidistä saatiin vielä Grand International Champion näyttelyareenoilla, oli aika kypsä leikkaukselle.

Perjantai-aamuna Hafta vietiin CatVetiin odottamaan leikkausta, koska ihmisväen oli oltava töissä. H oli hermoromahduksen partaalla koko päivän, kunnes eläinlääkäristä tuli viestiä, että leikkaus oli sujunut hyvin ja Hafta on heräilemässä. Töiden jälkeen herännyt ja kovasti kommentoiva potilas sitten haettiin kotiin, missä tarjolla oli paljon hoivaa ja rakkautta. Hafta olikin hyvin hellyydenkipeä raasu, kiehnäsi, puski ja kehräsi kovin, eikä halunnut jäädä hetkeksikään yksin. Hetken aikaa tyttö oli hieman levoton, kunnes sitten malttoi rauhoittua H:n syliin. Koko yö puolestaan vietettiin nukkumalla sängyssä peiton alla kiinni H:n kyljessä.

Lääkärin tarjoama verkkopuku

Hafta on joutunut pitämään päällään verkkopukua, jotta sidetaitos pysyy mahan haavan päällä. Puimme neidille myös Tiituksen muodikkaan punaisen haalarin, jotta neiti pysyisi paremmin lämpimänä eikä repisi verkkopukua. Lämpöä on pidetty yllä myös erinäisillä huovilla ja mikrossa lämmitettävällä kauratyynyllä. Hafta viettikin suurimman osan viikonlopustaan köllötellen pedissä tai sylissä lämpimässä käärössä, mitä nyt välillä piti käydä vähän syömässä ja vessassa.

Haalari uusiokäytössä

sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

Ery-Syd 11.-12.6.2016

Huh huh, mikä näyttelyviikonloppu! Tällä kertaa olimme Hyvinkäällä Vanhalla Willatehtaalla, jossa Hafta esiintyi kaksi vuotta sitten ihan ensimmäistä kertaa ikinä. Viikonlopun tavoitteena oli saada molemmille tytöille kaksi sertiä, jotta molemmat valmistuisivat uusiin titteleihinsä. Pakotetun näyttelytauon (Haftan korvaongelma) jälkeen oli jännittävää palata kilpakentille.

Lauantaina Hafta oli tuomarin pöydällä normaali jurputtava itsensä, mutta tuomari ei antanut sen haitata arvostelua. Hän ihastui Haftan kauniisiin silmiin ja upeaan turkkiin, joiden ansiosta Hafta pyydettiin mukaan tuomarin paras -valintoihin. Riistanvärisiä leikkaamattomia somaleita oli paikalla kolme kappaletta, joten kissoista valittiin myös värin paras. VP-valinta somaleilla on varsin harvinaista herkkua, joten se oli kiva yllätys lauantaille. Vielä kivempaa oli, että Hafta valittiin värin parhaaksi! Myös nuorisorimpuli-Leela edusti sen verran etevästi, että pikkuneiti kilpaili mamiaan vastaan TP-paikasta. Valintaa tehdessä tuomari tuijotteli pitkään Haftaa ja yhtä kilpakumppanina ollutta cornish rexiä sekä pyöritteli molempia käsissään. Lopulta kuitenkin Hafta valittiin voittajaksi tasapainoisemman olemuksensa ansiosta, ja neiti jatkoi upeasti paneeliin! Molemmilla tytöillä oli nyt sertit taskussa ja Hafta oli isona plussana päässyt loppukilpailuun. Tässä välissä sitten jo soitettiin hihkuen kasvattajalle ja jäätiin odottamaan paneelin alkua.


Söpöstelevä pikselikissa
Värin paras
Paneelia odotellessa

Paneelissa Haftalla oli kantajana tuttu henkilö ja Hafta nyt on muutenkin hyvin varma käsissä, joten karkaamisesta tai muusta hötkyilystä ei ollut pelkoa. Vastassaan Haftalla oli kaksi kovaa kilpakumppania, jotka kumpainenkin saivat omilta tuomareiltaan äänen paneeliäänestyksessä, kuten Haftakin omaltaan. Tasatilanteessa pyydetään ylimääräinen tuomari valitsemaan voittaja, ja tämä ylimääräinen tuomari sitten tarkasteli kaikkia kolmea kissaa vuorollaan ihmisväen jännittäessä vierestä. Hafta oli tarkasteluvuorossa viimeisenä, ja tarkastelun päätteeksi tuli tulos: ratkaiseva tuomari piti eniten Haftasta! Hafta oli siis 4. kategorian paras naaras! Best in Show! ♥

Ei se ihan BIS-pokaali ole, mutta kiva kaveri kuitenkin

Hyvä että ei ääneen kiljaistu, kun tulos julistettiin, ja H näytti siltä, että olisi voinut pyörtyä siihen paikkaan. H soitti heti kasvattajalle mahtavat uutiset ja sitten hihkuttiin hiukan lisää. Olemme aina tienneet, että Hafta on hieno kissa, mutta nyt se on "virallista"! ♥ Ja kuten kasvattajakin sanoi, tämä oli täysin ansaittu BIS. Hafta on upea ja hieno kissa kaikinpuolin.

Sunnuntaina sitten oikeasti oli tärkeintä se, että tytöt saavat sertinsä ja valmistuvat. Tämä tapahtui (jee!), minkä lisäksi Hafta pääsi uudelleen paneeliin! Aluksi H:n ilme oli hiukan epäuskoinen, että valitsiko tuomari oikeasti Haftan, mutta kyllä valitsi. Sitten H oli taas pyörtymisen partaalla. Sunnuntaina paneelivoitto ei osunut Haftan kohdalle, mutta se ei jäänyt milläänlailla kaihertamaan mieltä. Viikonloppu oli kertakaikkiaan uskomaton: kumpanakin päivänä kumpikin tyttö sai oikein hyvät arvostelut, ja tuloksena oli Champion, Grand International Champion, VP, NOM ja BIS!

Huh huh!



Väsyneet näyttäytyjät

Kotimatkalla kerrostalossa

Viikonlopun ruusukesaldo

sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Leela 1 v.

Leelalla oli synttärit reilu viikko sitten ja nyt neiti on tavoittanut jännittävä yhden vuoden iän. Se tarkoittaa sitä, että meillä on kotona kolme aikuista kissaa, joista tosin vain yksi on älyllisesti aikuisen tasolla.

Syntymäpäiviä juhlistettiin herkkuruualla, joka valitettavasti hotkaistiin niin nopeasti, että ei siitä ehtinyt edes valokuvaa ottaa. Leela sai lahjaksi myös uuden boinks-lelun, sillä kaikki vanhat ovat mystisesti kadonneet taas jonnekin.

Lähetimme synttärilahjat myös Leelan veljille, Ludolle ja Landolle. Paketista löytyi pari lelua sekä tietenkin herkkuja, ja kuulemma lahjat olivat mieluisia.


Vuosi on kulunut nopeasti ja lapsista on kasvanut hienoja kissoja. Pusut kaikille! ♥

perjantai 29. huhtikuuta 2016

Joukossamme on älykkö


Eräs pahasti hassahtanut professori:



Sekä yksi erittäin cool:


Iloista vappua kaikille!


sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Haftan korvat

Hafta jatkaa edelleen korvakarvojensa kasvattelua. Kävimme vielä varmuuden vuoksi näyttämässä Haftaa eläinlääkärille, joka vakuutti korvien olevan kunnossa. Korvista otetusta näytteestäkään ei löytynyt mitään normaalista poikkeavaa, ja kutinan aiheuttaja taitaa nyt sitten jäädä ikuiseksi arvoitukseksi. Tällä hetkellä Haftalla on siis vain pieni kosmeettinen haitta, joka estää näyttelyttämisen hetken aikaa. Mistään vakavammasta tai pysyvämmästä haitasta/vaivasta ei kuitenkaan onneksi ole kyse.





keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

Päikkäreillä

Tiitura päätti eilen ryhtyä ihan hassuksi ja valitsi päiväunipaikaksi sängyn. Ei siinä itsessään ole vielä mitään hassua, mutta kun herra halusi kaivautua peiton alle! Nyt nopeasti kun miettii, niin ei tule mieleen kertaakaan, että Tiituksen olisi löytänyt nukkumasta peiton alta. Siellä Tiitus kuitenkin viihtyi oikein mielellään muutaman tunnin ajan.

Tämmöinen outo näky yllätti eilen

Unisuuden kasvaessa taisi myös lämpötila peiton alla kasvaa; tassut esiin!

Ihana siinä oli kuitenkin nukkua ♥

Oikein rento unipaikka!

Kun H:n työtuolista vapautui paikka, jäljelle jäi vain Tiituksen mentävä aukko

Ja juuri kun päästiin sanomasta, että ei Tiitus nuku peiton alla, niin mitäs tänään sitten taas tapahtuikaan...


lauantai 16. huhtikuuta 2016

Epäonnistunut näyttelyviikonloppu

Meidän oli tarkoitus olla tänä viikonloppuna Scandinavian Winner -kisoissa, mutta kohtalo puuttui peliin varsin ikävällä tavalla. Pari viikkoa taaksepäin Haftalle ja Leelalle (mutta ei Tiitukselle) tuli korviin jotain, minkä seurauksena etenkin Hafta rapsutteli korvien takusia normaalia enemmän. Syystä ei ole niin mitään tietoa, ja arvailuja on heitetty laidasta laitaan sisältäen niin allergisen reaktion, lintukirpun kuin leikissä tulleet sotahaavatkin. Joka tapauksessa näkyvänä lopputuloksena Haftalle tuli kumpaankin korvaan karvaton kohta ja toisesta meni iho rikki pieneltä alueelta, Leelalta karvaa lähti vain toisesta korvasta. Ei siinä oikein muuta voinut tehdä kuin puhdistaa ja rasvailla korvia ja toivoa, että kutina/ärsytys lakkaisi mahdollisimman nopeasti. Leelan korva alkoikin parantumaan hyvin samantien, mutta Haftaa korvat häiritsivät enemmän ja tervehtyminen pääsi alkamaan kunnolla vasta vähän myöhemmin. Hafta joutui käyttämään kauluriakin muutaman päivän ihan varmuuden vuoksi ihmisväen hermoilun takia (nyt voi kyllä jo sanoa, että Haftaa itse kauluri taisi häiritä huomattavasti enemmän kuin mitkään korvat). Tällä hetkellä Leelan korva näyttää jo varsin hyvältä, mutta Haftalla on korvissaan vielä karvattomat laikut. Korvien iho on kuitenkin ehjä ja karva on alkanut jo pikkuhiljaa kasvaa takaisin. Näillä korvilla näyttelyyn ei kuitenkaan ollut mitään asiaa.

Auringonottoa

Nyt jatkamme samoja hoitokeinoja ja seurailemme tilannetta. Hafta on tyytyväinen, kun on saanut makoilla kotona auringossa ja ulkoilla häkissä sen sijaan, että olisi joutunut kököttämään sturdissa kaksi päivää kauheassa hälyssä tuntemattomien toljoteltavana ja hipelöitävänä. Leela yhtynee maminsa mielipiteeseen, koska kyllähän sturdi nyt rajoittaa ikävästi riehumista.

Voihan sen viikonlopun näinkin viettää