keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Haftan ultra

Voisiko sitä parempia uutisia saadakaan: käytiin Haftan kanssa ultrassa, ja kyllä vaan, masussa nähtiin pikkukissoja! Tai siis, rehellisesti sanottuna pelkkiä möykkyjähän ne mamman silmissä oli, mutta... Hafta itse on kaikinpuolin hyvässä kunnossa, painoa on alkanut jo tulla lisää kun ruoka maittaa, eikä mitään poikkeavaa tai hälyyttävää ole ilmennyt. Myös nisät ovat tulleet pinkeiksi sekä turvonneet.

Pienet pinkit nippelit

Ennen ultrausta Kirsi-lääkäri tunnusteli Haftan mahaa, ja jo siinä vaiheessa siellä tuntui palluroita. Itse toimenpide suoritettiin siten, että ensin Kirsi-lääkäri siveli inhottavaa ja kylmää geeliä Haftan mahaan, ja sitten mamma piteli neitiä kainaloista neidin seistessä rauhallisesti kahdella jalalla samalla kun mahaa tökittiin hassulla pikku laitteella. Pikku laitteesta välittyi kuvaa ruudulle, ja kaiken sen musta-harmaa-valkoisuuden keskeltä pystyttiin päättelemään, että Haftan sisällä kasvaa ja kehittyy uutta elämää! Vaikka tilanne oli kissalle taas uusi ja outo, Hafta käyttäytyi silti todella hyvin pienestä jännityksestä huolimatta. On se vaan niin hienoluonteinen ja luottavainen tyttö.

Kaunis tuleva äiti

Kotiväki ja muut asianomaiset ovat sanoinkuvaamattoman innoissaan, ja nyt tietysti toivotaan, että raskaus etenee yhtä hyvin kuin tähänkin asti. H-hetken on laskettu olevan viikolla 19. Mamman toiveena olisi saada vähintään yksi kaunis riistatyttö, mutta enempi tietysti aina parempi. Mistä lie johtuu...

- H

10 kommenttia:

  1. Onnea odotukseen!
    Olenko lukevinani rivien välistä, että haaveena olisi, että kotiin jäisi Haftan tytär äitinsä seuraksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh heh, ei kai H nyt niin ilmeinen ole? ;)

      Poista
  2. Onnea! :) Tosi kiva, että tärppäsi heti!

    VastaaPoista
  3. Onnea odotukseen :) Jännää seurata kuinka monta pentua tulee :)

    VastaaPoista
  4. Oi, Paljon onnea!
    Ihan tuli ihmisellä pieni tippa tohon silmäkulmaan kun oli niin kivoja uutisia. :D

    VastaaPoista
  5. Oi! Paljon onnea ja tsemppiä odotukseen!

    VastaaPoista
  6. Mahtavaa! Toivottavasti kaikki menee hyvin ja päästään katselemaan ylisöpöjä pentukuvia teidän blogissa. :)

    VastaaPoista
  7. Suuret onnittelut! :) Ihania pikkukissoja tulossa, kun emokin on niin suloinen. <3

    VastaaPoista
  8. Voi apua, tiedossa kissavauvakuvia ;) Onnea oikein paljon ja sujuvaa odotusaikaa <3

    VastaaPoista
  9. Kiitos kaikille onnitteluista! Meillä on edessä jännittävät ja opettavaiset ajat, kun kenelläkään taloudessa ei ole kokemusta pennuista. :D

    VastaaPoista