torstai 12. helmikuuta 2015

Haaste

Saimme Kas Kissaa! -blogista viiden kysymyksen haasteen. Koska H ei ole niin innostunut haasteista kuin A, niin kaikki vastaukset koskevat nyt sitten A:ta.

1. Oliko sinulla lapsena lemppariunilelua? Jos oli, millainen ja mikä sen nimi oli?
- Lempparilelu pienenä oli sinipotkupukuinen, tyynyn päällä nukkuva nalle nimeltä Nallukka. Jostain syystä leikkasin tyynyn pois nallelta. Nallukka oli aina unikaverina kotona ja reissussa. Luulin, että Nallukka on säilössä äidilläni, mutta en löytänyt nallea mistään, jotta olisin saanut sen kuvattua. Pelkkä tyyny, jonka luulin kadonneen, löytyi. Joku päivä, kun on aikaa, täytyy koota etsintäpartio, jotta Nallukka löytyisi.

Tiitus otti Nallukan paikan

2. Mistä teostasi/saavutuksestasi olet ylpeä?
- Yliopistoon opiskelemaan pääsy on varsin hyvä saavutus. Se tosin olisi vielä parempi, jos jonkun tutkinnon saisi jossain vaiheessa aikaiseksi.

3. Jos ajassa matkustaminen olisi mahdollista, missä ajassa vierailisit?
- Vierailisin 1700-luvulla. Ah, niitä vaatteita! Tosin korsetissa pyörtyminen ei ehkä olisi kaikkein kivoin kokemus. Wanhojentanssimekkoni sai runsaasti vaikutteita kyseiseltä ajalta.

4.  Mikä elokuva on saanut sinut itkemään eniten?
- Olen itkenyt varsin useaa leffaa katsoessa... Runsain itku on varmaan tullut vuoden 2012 Les Misérablesia katsoessa, tosin siinä taustalla taisi olla muutenkin hiukan itkuinen olo. Pisin itku on tullut Kuninkaan paluuta ensimmäistä kertaa katsoessa, kun itkin käytännossä elokuvan viimeisen tunnin ajan.

Tiitus myöntää katsovansa nyyhkyleffoja

Hafta ei itke, vaikka katsoo Kuninkaan paluuta

5. Mikä on sitkein korvamatolaulusi ts. mikä laulu jää soimaan päähäsi pahiten?
- Ei ole mitään tiettyä. Kaikki käy mainoslauluista klassiseen musiikkiin. Viimeksi päässä on soinut Oopperan kummitus.

Haaste on tainnut kiertää jo kaikilla blogituttavillani. Jos joku on kuitenkin jäänyt paitsi ja haluaa ottaa osaa, niin ole hyvä. Voit vastata näihin kysymyksiin tai voin keksiä uudet.

- A

4 kommenttia:

  1. yhyy kuninkaan paluun loppu, alan pillittämään viimeistään siinä kun kaikki tajuaa että frodo lähtee. Hobitti leffassa (siinä vikassa) pillitin myös ihan hirveesti lopussa. Onse niin vaikeaa olla nainen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla oli hirveä nippu nenäliinoja mukana, kun oltiin Hobittia kattomassa, mutta ei! Yks kyynel pyrki ulos silmästä jossain vaiheessa, mutta sekin sitten kuivu. Sitten tosin itketti, kun lopputekstit alkoi, mutta ei siinä enään viittiny, kun valotkin sytty. :)

      Poista
  2. Mä muistan noi nallet! En ole varma oliko mulla sellaista, mutta jollain tutulla ainakin. Ne oli söpöjä. Hafta on aika kovis, kun kyyneliä ei heru, vaikka miten tuijottaa Kuninkaan paluuta. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hafta ei ole mikään nössö! :D Mäkin muistan, että jollain tutulla oli samanlainen nalle. Mitään muita samanlaisia pehmoleluja en muista kenelläkään muulla nähneeni mitä mulla oli, paitsi toi nalle.

      Poista