torstai 10. huhtikuuta 2014

Tiitus ulkoilee

Tiitus pääsi jokunen päivä sitten ensimmäistä kertaa ulos valjaissa. Valjaita oli testattu muutamaan kertaan jo sisätiloissa ja se oli sujunut hyvin, joten uloslähtö ei kauhistuttanut ollenkaan.

Aluksi Tiitus sai tutustua sylistä käsin ulkoilman tuoksuun ja pihaympäristöön. Kun Tiitus laskettiin maahan, ensimmäinen asia pojan tassujen alla oli hiukan kostea nurmikko. Tiitus rupesi tutkimaan ympäristöä melko nopeasti, mutta kissa ei kuitenkaan edennyt määrätietoisesti, vaan liikkuminen oli varovaista hiippailua häntä matalana. Paijausten ja kehujen avulla pojua saatiin rohkaistua, ja loppua kohden etenemisestä tuli varmempaa. Pihan pensaita tuli maisteltua ja hiekkatiellä hieman kierittyä.

Ensikosketus nurmikkoon

Kaiken kaikkiaan Tiituksen ensimmäinen ulkoilu sujui todella hyvin! Se on varma kissa valjaissa ja alkujännityksen hälvennyttyä selvästi piti ulkoilusta. Haftaa täytyy vielä totutella paremmin valjaisiin, sillä tyttö on sisälläkin vielä hieman epäilevämpi niitä kohtaan kuin Tiitus. Haftaa varten täytyy myös odottaa lämpimämpiä kelejä, sillä neiti on selkeästi kylmänarempi kuin pyöreä poika.



- A

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti