lauantai 12. maaliskuuta 2016

Kissat koirina

Tässä joku päivä kävelyllä käydessämme vastaan tuli oikein hieno ja puffea valkoinen koira. Totesin, että jos Tiitus olisi koira, niin se olisi aivan varmasti sellainen puffea hauveli. Siitä se sitten lähti.

Tiitus on siis aivan selkeästi samojedinkoira. Karvainen ja valkoinen. Ja hirmu söpö! Tiituksen ja samojedien luonne ei nyt ihan täysin välttämättä mene yhteen, mutta ei anneta sen häiritä.


Leela on suomenpystykorva. Yhdennäköisyys on suuri! Luonteestakin löytyy yhtäläisyyksiä, sillä "rodun (suomenpystykorvan) käyttö on keskittynyt erityisesti metsäkanalintujen metsästykseen. Pystykorvan tehtävä on osoittaa riistan sijainti metsästäjälle haukkumalla." (Wikipedia) Leela puolestaan kyttää ikkunasta tirppoja ja säksättää niiden sijainnin!



Hafta oli kaikkein hankalin tapaus. Lopulta päädyimme suomenlapinkoiraan jotakuinkin samankaltaisen ulkonäön perusteella, sillä rotua jalostetaan myös riistan värisenä! Wikipedian mukaan suomenlapinkoira on "ystävällinen, rohkea, älykäs, uskollinen ja yhteistyöhaluinen", kuten Haftakin. Lapinkoira "ilmoittaakin vieraiden tulosta haukkumalla", kun Hafta puolestaan urisee epäilevästi ulko-oven takana oleville ihmisille ilmoittaen näin kotiväelle vieraiden olevan paikalla.



Koirien kuvat napattu täältä, täältä ja täältä.

10 kommenttia:

  1. Hih, olipa kiva vertailu postaus; hyvä ajatus tehdä tällainen juttu! Kyllä olette löytäneet hyvin kissamaisia koiria :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllättävän hyvin kyllä löytyi vastineet. :) Hafta tosin oli sellainen, jota piti muutama päivä pohtia. :D

      Poista
  2. Ihana postaus ja mahtavaa yhdennäköisyyttä! :-D Alkoi muakin heti inspiroida tämä aihe. Vertasin tosin juuri pari postausta sitten Jujua jackrusselinterrieriin - mutta Nupulle täytyisi vielä löytää koiramaailman vastine. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen vastaantulleen valkoisen koiran lisäksi sun postaus innosti tekemään tämän, joten kiitoksia inspiraatiosta. :D

      Poista
  3. Hihi, hauskoja yhteneväisyyksiä löytynyt. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wikipedia on oikein pätevä paikka rotukuvausten lukemiseen. :D

      Poista
  4. Ilmiselvä samojedi teillä! Muutkin ovat osuvia valintoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, Tiitus ja samojedi näyttävät molemmat siltä, että turkkiin on ihana upottaa kädet. ♥

      Poista
  5. Tää on ihana, mahtavat koiravastineet! :D Haiku oisi saksanpaimenkoira, sillä ulkonäön lisäksi luonteesta löytyy yhteneväsyyksiä. Raku muistuttaa kerman väristä labbista, yhtä iloisia ja hömelöitä, ruokahalun osalta tosin ei mene kohdilleen. :p Nora on vaikeampi, siitä tulee mieleen ehkä eniten australianpaimenkoira. Älykäs, energinen ja erinomainen harrastuskäyttöön. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varsin hyviltä kuulostaa sunkin keksimät vastineet. :) Yllättävän paljon koiramaailmassa tuntuu olevan vastineita kissoille. :D

      Poista