torstai 11. syyskuuta 2014

PIROK 7.9.2014

Tällä kertaa viikonlopun näyttelypaikkana toimi Vexve-areena Sastamalassa, lähellä Tamperetta. Kaikki näyttelytavarat olikin laitettu valmiiksi jo edellisenä iltana, sillä matkaan piti lähteä aamuvarhaisella eli käytännössä kello 6:15. Tuskaisen aikaisen aamuherätyksen jäljiltä kissatkin olivat ihmeissään, kun Tiitus jätettiin yksin kotiin runsaiden ruokavarojen kanssa ja Hafta lykättiin kuljetuslaukkuun. Matka Sastamalaan kului usvasta ja navigaattorin parista mielenkiintoisesta reittivalinnasta huolimatta hyvin, ja näyttelypaikalla oltiinkin hyvissä ajoin, mikä antoi Haftalle hieman enemmän aikaa hengähtää ennen kuin piti mennä näyttäytymään tuomarille.

Tuomarin pöydällä Hafta oli nyt hieman rennompi kuin edellisellä kerralla, eikä tuomarille sähisty. Tuomari myös käsitteli Haftaa reippain ottein, mikä saattoi auttaa asiaa. Vaikka herra tuomari näytti pitävän Haftasta, uskoimme neidin osuuden olleen jo siinä. Tunnelma nousi kuitenkin kattoon, kun tuomari päätti vielä nominoida neidin eli valita hänet tuomarin parhaaksi nuoreksi! Ex1 tulos oli odotettavissa, mutta nominoinnista emme osanneet edes uneksia. Kissa siis takaisin sturdiin palautumaan ja toista kierrosta odottamaan.



Paneelissa Haftan esitti todella osaava assistentti, jonka käsissä neiti selvästi tunsi olonsa suhteellisen turvalliseksi. Vaikka tuomarit olivatkin hieman jännittäviä, Hafta malttoi olla todella hienosti näyttelyasennossa täysin tuntemattoman miehen käsissä ja vieraiden ihmisten pörrätessä ympärillä. Nuorten luokan voitto meni toiselle kissalle, mutta Hafta ylitti jo kaikki odotukset pääsemällä paneeliin ja käyttäytymällä siellä mallikelpoisesti! Kukaan ei voi vaatia neidiltä enempää, ja mamma on erittäin ylpeä pirpanastaan!



Poseerausta ruusukkeiden kanssa

Päivän päätteeksi piti vielä palata takaisin kotiin, missä Tiitus oli oletettavasti viettänyt suurimman osan ajastaan jotakuinkin tässä asennossa...


- A ja H

8 kommenttia:

  1. Onnea nominoinnista! Tämä assistentti on kyllä todella hyvä kissojen käsittelyssä. Hän on kantanut vuosien varrella kissojamme ja rauhallisella käytöksellään saanut jopa vanimme esiintymään paneelissa hienosti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Assistentilla on kyllä suuri rooli paneelissa. Jos assari ei kanna kissaa hyvin tai on muuten epävarma, ei kissan parhaat puolet tule esiin.

      Poista
  2. Onnittelut! Kylläpä Tiituksella on lokoisat oltavat :)

    VastaaPoista
  3. Hihii, mäkin kävin siellä, en ole varma kyllä näinkö sinua! :) paljon onnea näyttelymenestyksestä!

    VastaaPoista
  4. Vastavierailulla ja täältähän löytyi kiva blogi!
    Paljon onnea näyttelymenestyksestä. Rentoa eloa teidän kotijoukolla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa tutustumaan! Kiitoksia onnitteluista, ja kyllä, Tiitus on todella rento kaveri. :)

      Poista